Tämän artikkelin aihe kuuluu Legendsiin.Tämän artikkelin aihe esiintyi Imperiumin nousun aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi kapinallisten aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi Uuden tasavallan aikakaudella.

Chas Uliar

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 19. huhtikuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Kuulitte, mitä rakastettu orjaherramme sanoi, kaikki takaisin sukkulaan
―Chas Uliar[lähde]

Chas Uliar oli miespuolinen ihminen, jota työskenteli Outbound Flightilla miehistön jäsenenä. Hän syntyi 49 eYt.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uliar oli vasta päässyt koulusta 29 eYt, kun hänet houkuteltiin osallistumaan projektiin. Hän toimi reaktoriteknikkona D-4:llä. Jedien ottaessa Jorus C'baothin johdolla koko retkikunnan komennon yhä tiukemmin valtaansa, Uliar oli yksi tyytymättömimmistä.

Yhdessä Dillian Pressorin ja eräiden muiden kanssa Uliar johti valtuuskuntaa, jonka tarkoituksena oli vastustaa jedien ylivaltaa. Jorus C'baoth määräsi koko valtuuskunnan vangittavaksi varastoytimeen, mikä pelasti sen jäsenten hengen taistelussa Thrawnia, chissejä ja vagaareja vastaan.

Uliar selvisi hengissä Outbound Flightin pakkolaskusta Redoubtiin. Pian hän alkoi epäillä tulevasta putoamisesta varoittanutta Dillian Pressoria herkäksi Voimalle.

Myöhemmin Uliarista tuli yksi tärkeimmistä siirtokunnan johtajista. Koska hän vihasi jedejä syvästi jokainen, jota epäiltiin herkkyydestä Voimalle laitettiin karanteeniin. Henkilöt, jotka todettiin herkiksi Voimalle karkoitettiin D-3:lle.

Hän epäili (aiheellisesti), että Dillianin tyttärentytär Evlyn Tabory oli herkkä Voimalle, mutta tytön äiti Rosemari ja eno Jorad suojelivat tyttöä ja estivät tämän karkottamisen D-3:lle.

Uliarin levittämä jedi-viha hankaloitti Mara ja Luke Skywalkerin toimintaa heidän tullessaan yhdessä chissien kanssa etsimään hylkyä viisikymmentä vuotta sen katoamisen jälkeen.

Kun Outbound Flightin siirtokunnan jäsenet siirrettiin asumaan Käden Imperiumiin Redoubtin taistelun jälkeen, Uliar oli yksi vastahakoisimmista lähtijöistä.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]