Jedipedia:Suositeltu sivu/viikko 10

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 29. maaliskuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
DarthBaneHS-CM.png

Darth Bane oli legendaarinen miespuolinen ihminen ja sithin musta valtias, joka oli viimeinen eloonjäänyt jediritarikunnan tuhottua sithit jedien ja sithien sodassa noin tuhat vuotta ennen kloonisotia. Viimeisenä henkiin jääneenä sithinä Bane ymmärsi, että sithien sisäinen valtataistelu oli heikentänyt heitä siihen pisteeseen, että jedien oli mahdollista tuhota heidät. Korjatakseen tämän Bane uudisti sithien periaatteita ja loi Kahden säännön, jonka mukaan yhtä aikaa voisi olla ainoastaan kaksi sithiä, mestari ja oppilas. Uudistuneet sithit ryhtyivät juonimaan jedien tuhoamista salassa. Myöhemmin jedit onnistuivat kukistamaan Banen, luullen virheellisesti sithien uhan olevan lopullisesti ohi hänen kuolemansa myötä.

Kosto, jota Bane vannoi jedejä vastaan, toteutui lopulta kloonisotien aikaan, kun ylikansleri Sheev Palpatine, joka oli salassa sithlordi Darth Sidious, joka seurasi Kahden sääntöä, muutti Galaktisen Tasavallan Imperiumiksi ja tuhosi jediritarikunnan. Voitto oli kuitenkin lyhytaikainen, kun 23 vuotta myöhemmin takaisin Voiman valoisalle puolelle palannut jediritari Anakin Skywalker kukisti sithit.


Äskettäin etusivulla olleet sivut: Kal'Shebbolin taisteluOOM-9Tähtien sota: Episodi IV – Uusi toivo