Tämän artikkelin aihe kuuluu Legendsiin.Tämän artikkelin aihe esiintyi Imperiumin nousun aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi kapinallisten aikakaudella.

Nova Stihl

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 9. lokakuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Nova Stihl oli vartiokersantti keisarillisessa armeijassa ennen Yavinin taistelua. Iskujoukkosotilaana hänen asemapaikkansa oli ensin Despayre ja myöhemmin ensimmäinen Kuolemantähti.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nova Stihlin asemapaikka oli Despayren vankilaplaneetalla, jonka lähellä Kuolemantähti rakennettiin. Hän oli aseettoman taistelutaidon, Teräs käden mestari ja opetti siirtolan vangeille itsepuolustustaitoja. Planeetalla ollessaan hän muodosti löyhän ystävyyssiteen zelosialaisen vangin, Celot Ratua Dilin kanssa, joka auttoi häntä taisteluopetuksessa. Stihlin itsepuolustuskoulutuksen ansiosta väkivalta vankejen keskuudessa väheni huomattavasti.

Hyvien suoritustensa ansiosta hänet siirrettiin Kuolemantähden varuskuntaan, missä hän jatkoi itsepuolustuskoulutuksen antamista halukkaille. Eräänä iltana hän meni ystävineen juhlimaan aseveljensä tulevaa kihlausta kantinaan, missä tutustui paikan turvallisuuspäällikköön Rodoon, jonka tunnisti samojen taistelutaitojen osaajaksi.

Kuolemantähdellä ollessaan Stilh näki painajaisia, joissa hän taisteli miesryhmää vastaan, joskus yksin, joskus yhdessä toisen kanssa. Lähes kaikki unet päättyivät hänen kuolemaansa. Etsiessään lääkäri Kornell "Uli" Diviniltä apua uniinsa, Stihl sai tietää, että hänen midichlorianlukemansa oli yli viisituhatta solua kohti, mikä merkitsi sitä, että hän oli herkkä Voimalle. Voimaherkkyytensä ansiosta Stihl aisti Despayressa ja Alderaanilla tapahtuneet kuolemat, kun Kuolemantähti räjäytti molemmat planeetat.

Memah Roothesin pitämässä Hard Heart kanttiinissa Stihl tapasi Rodon ja Roothesin lisäksi Teela Kaarzin, Villian Dancen ja Atour Ritenin. Hän myös sai tietää, että Ratua oli paennut Despayresta ennen sen tuhoa ja ystävystynyt Roothesin kanssa. Yhdessä Uli Divinin kanssa seurue kävi "teoreettisen" keskustelun, jonka tuloksena he totesivat, ettei kukaan heistä tahtonut olla tekemisissä hallituksen kanssa, joka yhdellä teolla pystyi murhaamaan miljoonia siviilejä.

Alderaanin tuhon jälkeen Stihl oli mukana Han Soloa ja Chewbaccaa jahdanneessa iskujoukkoryhmässä. Aavistus Voimasta kuitenkin sai Stihlin viivyttämään takaa-ajoa sen verran, että he pääsivät pakoon.

Salaliittolaiset aikoivat paeta Kuolemantähdeltä käyttäen aseistamatonta lääkintäsukkulaa. Heidän tilaisuutensa paeta tuli Yavinin taistelun aikana. Riten joutui kuitenkin jättäytymään pois matkasta taatakseen muille mahdollisuuten pelastua, lisäksi Stihl ja Rodo joutuivat jäämään jälkeen pidätelläkseen iskujoukkoryhmää, joka melkein esti heidän pakonsa. Stihl tajusi uneksineensa taistelusta ja tiesi, miten se loppuisi, mutta silti hän jatkoi taistelua antaakseen toisille aikaa varastaa sukkulan. Lopulta hän kuoli kasvoihin ammuttuun laukaukseen.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]