Tämän artikkelin aihe kuuluu Legendsiin.Tämän artikkelin aihe esiintyi Imperiumin nousun aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi kapinallisten aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi uuden jediritarikunnan aikakaudella.

Nuruodon perhe

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 29. maaliskuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Työskentelet Nuruodon perheelle. Heille kuuluu asevoimat ja ulkopolitiikka, eikö totta?
Mara Jade Skywalker Irolialle[lähde]

Nuruodon perhe, tai Nuruodon suku, oli Napoarilta kotoisin ollut chissien sukuryhmä, joka kuului chissien hallitseviin perheisiin. Se oli vastuussa ulkopolitiikasta ja sotilasasioista, ja sen komentoon kuului esimerkiksi Chissien laajennuspainotteiset puolustusvoimat sekä Phalanxit.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden tasavallan viimeisenä vuosina Sanbran yliopisto teki tutkimuksen, jonka mukaan Nuruodon perhe oli yksi hallitsevista perheistä chissien oligarkiassa. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että perheellä oli huomattava vaikutusvalta sotilasasioissa ja ulkopolitiikassa, mikä teki niistä toiseksi merkittävimmän chissien perheistä, heti Chaplan perheen jälkeen. Uskottiin, että suurin osa chissien kontakteista ulkomaailmaan tapahtui Nuruodon perheen agenttien kanssa.[1]

Yli 50 vuotta aiemmin, vuonna 27 eYt, nuori Thrawn huomautti, että Toisella hallitsevalla perheellä oli jonkin asteinen muodollinen vaikutusvalta Chissien asevoimien upseereihin,[2] ja ottaen huomioon numeroinnin ja authoriteettialan, on todennäköistä, että kyseessä on sama perhe, joka myöhemmin on nimetty Nuruodon perheeksi. Kuitenkin tuolloin toinen hallitseva perhe jakoi tehtävän kahdeksannen hallitsevan perheen kanssa, ja perheiden kokonaislukumäärä oli yhdeksän—tilanne, joka muuttui vasta vuonna 22 jYt.[3]

Kloonisotien aikaan perheen aristocrana toimi Sev'eere'nuruodo, ja hän tapasi chiss-jedi Nuru Kunguraman diplomaattitehtävän aikana.

Myöhemmin chissien lähteet selittivät epäjohdonmukaisuudet sillä, että vuosien 22 ABY ja 29 jYt aikana tapahtuneiden erimielisyyksien tuloksena hallitsevien perheiden lukumäärää pudotettiin yhdeksästä neljään.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]