Tämän artikkelin aihe kuuluu Legendsiin.

Vagaarit

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 29. maaliskuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Vagaari-tur.jpg
Vagaarit
Fyysiset ominaisuudet




Silmien väri

Violetit

Erikoisuudet

Kaksi suuta

Sosiokulttuuriset tiedot
Kotiplaneetta

Tuntematon

Jäsenet

Vagaarit olivat tuntemattomilta alueilta lähtöisin ollut humanoidirotu. He olivat vaeltelevia valloittajia ja orjuuttajia, jotka hallitsivat laajaa aluetta tuntemattomista alueista. Heidän johtajansa oli Miskara, eräänlainen päällikkö. Heidän vaatetuksensa yleensä muodostui näyttävistä kaavuista ja suurista naamioista, jotka vähensivät huomiota heidän lyhyyteensä. Heidän valtiotaan kutsuttiin Vagaarien Imperiumiksi.

Biologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

He olivat lyhyitä, tynkämäisillä jaloilla, suurilla käsillä, isoilla violeteilla silmillä, kallon yläpuolelle kohoavilla korvilla ja ruskettuneen värisellä iholla. Heillä oli kaksi suuta, joista molemmmissa oli sarja pieniä hampaita. He myös kuljettivat mukanaan wolvkileiksi ja schostreiksi kutsuttuja eläimiä, joita käyttivät aseinaan. Vaikka heidän teknologiansa oli alkeellista, heillä oli kehittynyt tekniikka aiheuttaa valekuolema, he myös olivat taitavia hyödyntämään keinopainovoimakentän kaltaista, kaapattua teknologiaa. Vagaarejen sota-aluksissa käytettiin elävinä kilpinä läpinäkyviin kupliin, rungon ulkopuolelle lukittuja vankeja, minkä ansiosta viholliset olivat vastahakoisia ampumaan ja vaarantamaan viattomien olentojen hengen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

He olivat Chissien valtakunnan vihollisa, vaikka chissit eivät koskaan virallisesti kutsuneet heitä vihollisiksi. Vagaarit siirtyivät toimimaan chissien avaruuteen suunnilleen 37 eYt. Suuri osa heistä kuoli samassa taistelussa, jossa komentaja Mitth'raw'nuruodo tuhosi Outbound Flightin. Taistelun jälkeen he vetäytyivät omalle alueelleen nuolemaan haavojaan ja kohottamaan valmiuttaan hyökätä chissien kimppuun. Chissit olivat tietoisia kehittyvästä voimasta ja pelkäsivät vagaarejen "jo liittoutuneen itseäänkin vaarallisempien olentojen kanssa", mikä ilmeisesti viittasi Ulkopuolelta tulleisiin.

Vagaarit naamioituivat rauhanomaisiksi gerooneiksi päästäkseen tunkeutumaan Redoubtiin, josta Vanhan tasavallan aikaisen Outbound Flightin jäänteet oli löydetty. Heidän kantamansa wolvkilin nahat olivatkin oikeasti elossa, mikä aiheutti hankaluuksia, koska sädeaseet olivat lähes hyödyttömiä eläimiä vastaan. Kun heidän johtajansa Bearsh kuoli, taistelu oli hävitty. Yrityksen epäonnistuttua sotatila virallisesti julistettiin Chissien valtakunnan ja vagaarien välille.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]