Tämän artikkelin aihe kuuluu Legendsiin.Tämän artikkelin aihe esiintyi Uuden tasavallan aikakaudella.

Ackbarin ruoska

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 29. maaliskuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ackbarin ruoska oli tähtialuksilla käytettävä taistelumanööveri, jonka amiraali Ackbar oli luonut. Kuviossa laivaston alukset suuntaisivat suoraan keskelle vihollisten kuviota, minkä seurauksena vihollisalusten olisi varottava ampumasta omia tovereitaan. Manööveriä käyttävällä joukolla ei ollut samaa vaaraa, joten he pystyivät aiheuttamaan suurta vahinkoa viholliselle. Vaikka vihollisalukset päättäisivät ampua omien ampumisen uhka silti toimi hyökkäävän laivaston eduksi. Vihollisalukset eivät myöskään voineet käyttää kuin puolta aseistaan, mutta "Ackbarin ruoskaa" käyttävät joukot voisivat ampua molemmilla puolilla olevia vihollisaluksia.

Myös tähtihävittäjille oli versio tästä taktiikasta, jota saatettiin käyttää hävittäjien ollessa alivoimaisia.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]