Tämän artikkelin aihe kuuluu kaanoniin.

Mandalorialaiset

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 19. huhtikuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Tämä on artikkelin kaanonversio.  Paina tästä lukeaksesi artikkelin Legends-versiota. 
Mikä teitä mandalorialaisia oikein vaivaa, kun ette osaa ratkaista mitään ongelmia heiluttelematta pyssyä?
―Kanan Jarrus[lähde]

Mandalorialaiset olivat enimmäkseen ihmisistä koostunut etnolingvistinen kulttuuriryhmä, joka oli syntynyt planeetta Mandaloressa. Mandalorialaisten rooli galaktisessa historiassa oli uniikki – heidät tunnettiin legendaarisina sotureina, jotka taistelivat jedejä vastaan. Mandalorialaisia saattoi tavata yleisesti heidän kotiplaneettansa Mandaloren ja sen kuun, Concordian, lisäksi myös Mandalorialaisten avaruudessa sekä laajemmassa galaksissa esimerkiksi Kalevalassa, Krownestissä sekä Concord Dawnissa. Mandalorialaisten historia oli sotaisa, mutta kloonisotiin mennessä herttuatar Satine Kryzen johtama rauhanomainen ja uudistusmielinen Uudet mandalorialaiset -niminen poliittinen ryhmä johti Mandaloren hallitusta. Tämä johti sisäisiin konflikteihin mandalorialaisten soturiperinnettä kunnioittaneiden ryhmien, kuten Kuolonkaartin, kanssa.

Galaktisen Imperiumin noustua valtaan se otti Mandaloren aurinkokunnan hallintaansa ja asetti sen hallitsijaksi varakuningas Gar Saxonin. Monet muut mandalorialaisten hallitsemista planeetoista, kuten Concord Dawn, pysyivät Imperiumin hallintopiirin ulkopuolella. Bo-Katan Kryzelle uskolliset mandalorialaisklaanit kuitenkin kukistivat Saxonin klaanin vapauttaen Mandaloren Imperiumin vallasta, ja pian tämän jälkeen Kryze otti itselleen Mand'alorin tittelin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mandalorialaisten ristiretket ja varhainen laajentuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mandalorialaiset ovat käyneet sotaa jo kauan ennen kuin Tasavalta perustettiin.
―Fenn Rau[lähde]

Mandalorialaiset olivat kotoisin Ulkokehän planeetta Mandaloresta. Heidän soturikulttuurinsa tuli tunnetuksi pelättyinä palkkasotilaina ja palkkionmetsästäjinä.[22] Sota hallitsi heidän elämäänsä jo ennen Vanhan Tasavallan perustamista.[23]

Tämä sotaisa elämäntyyli muuttui pian laajentumishaaveiksi ja ristiretkeläisinä tunnettu mandalorialaissoturien ryhmä lähti sotaretkelle muita kansoja vastaan valloittaakseen uusia planeettoja. Sotiensa aikana haarniskoidut ja miekkoja käyttäneet mandalorialaiset aiheuttivat hävitystä useilla planeetoilla. Ristiretkeläiset valtasivat useita planeettoja, kuten Krownestin sekä Concord Dawnin, joka kärsi lukuisissa sodissa pahasti – lähes kolmannes planeetan massasta oli sinkoutunut avaruuteen.[23][24] Nämä varhain valloitetut maailmat pysyivät osana Mandaloren sektoria myös Galaktisen Tasavallan myöhempinä vuosina ja Imperiumin valtakaudella.

Mandalorialaisten laajentumissota ylettyi aina Sisäkehälle asti, missä he tuhosivat Ubdurian planeetan, sillä he inhosivat planeetan asukkaita, ubdurialaisia, joita he pitivät kunniattomina pelkureina.[25]

Sota jedejä vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedän, että nämä kommandot taistelivat monissa sodissa, usein jedejä vastaan.
―Obi-Wan Kenobi[lähde]
Mandalorialainen seinämaalaus, joka kuvaa ristiretkeläisten taistelua jedejä vastaan.

Mandalorialaisten ristiretkeläisten laajentumissota johti lopulta konfliktiin Vanhan Tasavallan ja sitä suojelleen jediritarikunnan kanssa.[26] Ensimmäiset yhteenotot jediritareiden kanssa yllättivät mandalorialaiset – heidän kykynsä käyttää Voimaa oli haaste, jollaista he eivät aiemmin olleet kohdanneet. Mandalorialaiset olivat kuitenkin ylpeitä luonteeltaan,[27] eivätkä näin ollen voineet antaa etulyöntiasemaa jedeille. Teknologisesti edistyneinä[27] mandalorialaiset alkoivatkin kehittää tapoja, joilla he voisivat vastata salaperäisten jedien voimiin. Seurauksena mandalorialaisten tekniikan kehityksessä tapahtui valtaisia harppauksia eteenpäin. Erityisesti heidän aseistuksensa ja pahamaineinen haarniskansa kehittyivät paljon. He myös kehittivät taistelutavan, joka yhdisti heidän soturitaitonsa ja koko asearsenaalinsa, jotta he pystyisivät vastaamaan jedien yliluonnollisiin voimiin.[28] Uuden teknologiansa turvin mandalorialaiset alkoivat voittaa taisteluita jedejä vastaan ja heidän soturinsa tunnettiin siitä, että he kykenivät kohtaamaan ja kukistamaan jediritarit.[27][22] Konflikti kesti sukupolvien ajan, mikä varmisti sen, että vihollisuudet kestivät useiden sotien ajan ja laajempi galaksi muisti sen vielä vuosituhansia myöhemmin kloonisotien aikaan.[1] Taistelut mandalorialaisten ja jedien välillä ikuistettiin kubistisiin seinämaalauksiin, joita löytyi Mandaloren pääkaupunki Sundarista sekä Concordia-kuusta.

Lähes jatkuvista taisteluista huolimatta mandalorialaiset ja jedit eivät aina olleet sodassa keskenään. Merkittävin esimerkki tästä oli vaikutusvaltaiseen Vizslan sukuun kuuluneen Tarre Vizslan hyväksyminen jediritarikuntaan lapsena. Mandalorialaista perintöään kunnioittaen Vizsla erottautui muista jedeistä luomalla ainutlaatuisen valosapelin, mustan sapelin. Myöhemmin Tarre Vizslasta tuli Mand'alor, Mandaloren yksinvaltias ja kansansa kunnioittama henkilö. Hänen kuolemansa jälkeen jedit noutivat mustan sapelin ja palauttivat sen Coruscantiin jeditemppeliin.[19] Mandalorialaiset kunnioittivat häntä rakentamalla Mandaloreen suuren patsaan hänen muistolleen.[29]

Vanhan Tasavallan viimeisinä vuosisatoina mandalorialaiset iskivät suoraan vihollistensa vallan sydämeen. Vizslan suvun jäsenet soluttautuivat jeditemppeliin ja varastivat[1] Tarre Vizslan mustan sapelin. He käyttivät sapelia valloittaakseen koko Mandaloren ja yhdistivät alueensa monimuotoiset mandalorialaissuvut ja -klaanit.[19]

Tuho Mandaloressa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauan sitten nämä tasangot olivat ruohon peitossa. Mutta minä en koskaan nähnyt sitä. Tuho tapahtui kauan ennen kuin minä olin syntynyt.
―Sabine Wren[lähde]

Vaikka Vizslan suku oli onnistunut yhdistämään Mandaloren, mandalorialaisten soturiluonteen takia se ei kuitenkaan kestänyt. Mandalore kärsi jatkuvista sodista ja armottomista valloitusretkistä. Useista klaaneista nousi sotalordeja taistelemaan niin jedejä kuin toisiaan vastaan. Viimeinen kamppailu mandalorialaisten sotalordien ja jedien välillä käytiin itse Mandaloressa ja se aiheutti valtaisaa tuhoa, joka poltti lähes koko planeetan pinnan elottomaksi, vaaleaksi autiomaaksi.[30]

Tähän päättyivät sekä mandalorialaisten ja jedien väliset sodat että mandalorialaisten laajentumissuunnitelmat. Kotiplaneettansa tuhon takia mandalorialaisten huomio oli jonkin aikaa uudelleenrakentamisessa. Mandaloren asuinkelvottomien olojen takia mandalorialaisten oli sopeuduttava, kuten he olivat aiemmin sopeutuneet Jedien voimakykyihin. Mandaloren hylkäämisen sijaan he rakensivat suuria, suljettuja kupukaupunkeja, kuten pääkaupunki Sundarin.[31] Jotkin mandalorialaisklaanit päättivät muuttaa muille Mandaloren sektorin planeetoille, kuten Wrenin klaani asettui Krownestin lumiplaneetalle, kun taas suojelijat perustivat tukikohdan Concord Dawnin kuuhun. Sodan voittaneet jedit auttoivat perustamaan Galaktisen Tasavallan, kun taas samaan aikaan mandalorialaiset pysyivät eristyksissä omassa sektorissaan. Heidän valloitusintonsa ja soturiperinteensä pysyivät kuitenkin erossa, tosin he ajautuivat pian sisällissotaan.[1]

Mandalorialaisten sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naboon invaasiota edeltäneinä vuosina mandalorialaisten kansa ajautui sisällissotaan. Sodan osapuolet edustivat kansan kilpailevia ideologioita: ne, jotka tahtoivat nähdä mandalorialaisten palaavan soturijuurilleen sekä Satine Kryzen johtamat Uudet mandalorialaiset, jotka olivat pasifisteja.[32] Sotaan osallistuivat myös Concord Dawnin suojelijat, jotka olivat Concord Dawnin aurinkokunnan puolustamiseen sitoutunut eliittisoturien joukko.[24] Sodan jälkeen Satine Kryze nousi Mandaloren hallitsijaksi ja soturiklaanit karkoitettiin Concordiaan.[1]

Kuolonkaarti ja Varjokollektiivi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusien mandalorialaisten tietämättä Concordian kuvernööri Pre Vizsla herätti mandalorialaisen soturikulttuurin jälleen henkiin kloonisotien aikaan. Hänen salaa johtamansa Kuolonkaarti[33] alkoi tehdä terrori-iskuja Mandaloressa, Tasavallan risteilijällä[1] sekä Kalevalassa. Vizsla suunnitteli Itsenäisten aurinkokuntien konfederaation johtajiin kuuluneen kreivi Dookun kanssa salajuonen, jonka hän toivoi pakottavan Tasavallan lähettämään joukkoja puolueettomuuteen sitoutuneeseen Mandaloreen, jotta Kuolonkaarti voisi sitten torjua Tasavallan joukot ja tulla nähdyksi sankareina mandalorialaisten keskuudessa. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, kun senaatti hylkäsi Mandaloren puolustusesityksen.[7] Kuolonkaarti joutui pakenemaan ja he liittoutuivat ensin separatistisenaattori Lux Bonterin kanssa suunnittelemaan Dookun kukistamista[34] ja myöhemmin sithlordi Darth Maulin johtaman Varjokollektiivin kanssa voittaakseen mandalorialaiskansan tuen jälleen puolelleen.[35] Kuitenkin myöhemmin Vizsla petti Maulin, minkä jälkeen Maul tappoi hänet ja julistautui Kuolonkaartin johtajaksi. Bo-Katan Kryze ja hänelle uskolliset soturit nousivat kapinaan Maulia vastaan välittömästi tämän jälkeen.[36]

Pääministeri Almec puhuu mandalorialaisille Maulin puolesta.

Jedimestari Obi-Wan Kenobi lähetettiin tutkimaan Mandaloren vallankaappausta, mutta hän joutui vangiksi ja Maul tappoi Satine Kryzen satuttaakseen häntä. Kenobi pääsi kuitenkin Bo-Katan Kryzen avustamana pakoon ja kertoi tilanteen kehittymisestä Tasavallalle. Samaan aikaan Maulin entinen mestari Darth Sidious saapui Mandaloreen ja vangitsi hänet.[37] Hänet suljettiin Spiren vankilaan Stygeon Primessä. Maulin mandalorialaiset superkommandot olivat kuitenkin uskollisia hänelle ja he vapauttivat hänet,[8] mutta Maul kuitenkin menetti otteensa Mandaloren hallinnasta.[38] Mandaloren piirityksen jälkeen Bo-Katan Kryze nimitettiin Mandaloren valtionhoitajaksi. Saxonin klaani kuitenkin syöksi Kryzen vallasta, kun hän ei suostunut seuraamaan keisari Palpatinea[6] ja lopulta Galaktinen Imperiumi miehitti Mandaloren.[38]

Samaan aikaan Suojelijat, jotka pitivät Kuolonkaartia pettureina, auttoivat Tasavallan suurarmeijaa kloonisotilaiden koulutuksessa.[24] Fenn Raun komentama Kallolentue auttoi Tasavaltaa kouluttamalla kloonipilotteja ja taisteli Mygeeton kolmannessa taistelussa.[15]

Imperiumin miehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fenn Raun suojelijat perustivat tukikohdan Concord Dawnin kolmanteen kuuhun. Imperiumi maksoi heille aurinkokunnan puolustamisesta heidän puolestaan,[39] kun taas muut mandalorialaiset palvelivat Imperiumin asevoimissa keisarillisina superkommandoina varakuningas Gar Saxonin alaisuudessa.[23]

Vuonna 2 eYt Saxon ja hänen superkommandonsa tuhosivat Mandalorialaiset suojelijat, minkä seurauksena Rau päätti liittyä kapinaan.[23] Myöhemmin Spectret-kapinasoluun kuulunut Sabine Wren löysi mustan sapelin Dathomirista taisteltuaan siellä Maulia vastaan yhdessä Ezra Bridgerin ja Kanan Jarrusin kanssa.[40] Raun sekä kapinajohtajien, Jarrusin ja Hera Syndullan, suostuttelemana Wren suostui aloittamaan mustalla sapelilla taistelemisen harjoittelun, jotta hän voisi yhdistää kansansa ja saada heidät tukemaan kapinaa.[19] Wrenin koulutuksen jälkeen hän, Rau, Bridger ja Jarrus menivät Krownestiin Wrenin klaanin linnoitukseen, missä Wren yritti suostutella äitinsä ja Wrenin klaanin johtajan, kreivitär Ursa Wrenin, liittymään kapinaan. Aluksi Ursa suunnitteli luovuttavansa jedit varakuningas Saxonille ja hänen superkommandoilleen vastineeksi mustasta sapelista ja tyttärensä säästämisestä. Kuitenkin, kun Saxon julisti hänet ja Wrenin klaanin Imperiumin vihollisiksi, Ursa ja hänen poikansa Tristan taistelivat Raun ja jedien rinnalla Saxonia ja tämän kommandoja vastaan. Kun Saxon yritti tappaa Ursan mustalla sapelilla, Sabine otti Bridgerin valosapelin ja kävi kaksintaisteluun Saxonia vastaan. Sabine onnistui saamaan mustan sapelin takaisin ja kukistamaan Saxonin. Saxon yritti kuitenkin ampua Sabinen, mutta Ursa ehti tappaa hänet ennen kuin hän ehti painaa liipaisinta.[21]

Saxonin kuoleman seurauksena mandalorialaisten johtoon jäi valtatyhjiö. Sabine Wren päätti jäädä kansansa keskuuteen auttamaan äitiään, klaaniaan ja Rauta löytämään mandalorialaisille johtajan, jolle hän voisi antaa mustan sapelin.[21]

Osallisuus Atollonin taisteluun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian tämän jälkeen Bridger palasi Krownestiin paettuaan Atollonin taistelusta pyytämään Wrenin klaanilta apua kapinallisille, joiden tukikohta Atollonissa oli joutunut suuramiraali Thrawnin johtamien keisarillisten joukkojen hyökkäyksen kohteeksi. Ursa Wren ei voinut lähettää täyttä sotajoukkoa heidän kamppaillessa samaan aikaan Saxonin klaania vastaan, mutta hän antoi kuitenkin Sabinelle, Tristanille ja Raulle luvan johtaa mandalorialaisten vapaaehtoisten joukkoa Atolloniin. Mandalorialaisten hävittäjät tuhosivat sulkuristeilijän, joka esti kapinallisjoukkoja pakenemasta. Sen tuhouduttua kapinallisjoukot pakenivat aurinkokunnasta ja taisteluun osallistuneet mandalorialaiset palasivat Krownestiin.[41]

Uusi mandalorialaisten sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1 eYt[42] Ursan ja Sabinen johtama Wrenin klaani taisteli Mandaloressa Imperiumia ja Saxonin klaania vastaan. Jossain vaiheessa uuden sisällissodan aikana Sabine ja hänen pikkuveljensä Tristan näkivät, että Imperiumi oli rakentanut tukikohdan Tarre Vizslan patsaaseen. He onnistuivat tuhoamaan tukikohdan ja palauttamaan sen alkuperäiseen kuntoonsa.[29] Wrenin klaanin joukkoihin liittyi muita klaaneja, kuten lady Bo-Katanin johtama Kryzen klaani, Vizslan klaani, Rookin klaani, Eldarin klaani sekä yksinäinen suojelija Rau. Myös kapinalliset Bridger ja Jarrus taistelivat sisällissodassa, hyökäten Imperiumin vankilaan, josta he toivoivat löytävänsä Alrich Wrenin, joka oli kuitenkin siirretty sieltä pois.[6]

Sabine tarjosi tämän jälkeen mustaa sapelia Bo-Katanille, mutta hän kieltäytyi, sillä hän ei uskonut olevansa siskonsa, Satinen, veroinen johtaja. Yhdessä he hyökkäsivät superkommandojen saattaman vankikuljetuksen kimppuun, mistä he onnistuivat pelastamaan Alrichin. Kuitenkin Imperiumi lähetti tämän jälkeen taisteluun Herttuatar-aseprototyypillä varustetun AT-DP-talsijan, joka onnistui hävittämään useita Wrenin ja Kryzen klaanien sotureita. Vain Ursa ja Tristan Wren selvisivät tuhosta. Selviytyivät ryhmittyivät uudelleen, minkä jälkeen Sabine ja Bo-Katan laativat aseen tuhoamiseksi suunnitelman, jonka mukaan he menisivät salaa kuvernööri Tiber Saxonin tähtituhoajalle, joka oli Sundarin lähellä. Mandalorialaisten ja kapinallisten yhdistetty sotajoukko onnistui soluttautumaan sotalaivaan ja taistelun jälkeen he onnistuivat tuhoamaan sekä Kreivittären että Saxonin tähtituhoajan. Taistelun jälkeen lady Bo-Katan suostui ottamaan mustan sapelin ja mandalorialaisklaanien hallitsijan aseman vastaan. Vizslat, Wrenit, Kryzet, Rookit, Eldarit ja ainut selviytynyt suojelija Rau vannoivat uskollisuudenvalan uudelle Mand'alorille.[6]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sabine Wren, mandalorialainen soturi ja taiteilija.

Mandalorialaisten yhteiskuntarakenne oli kuin pyramidi,[43] jonka huipulla oli johtaja, Mand'alor,[30][44] jonka valtaa suojelijat valvoivat. Heidän alapuolellaan oli sukuina tunnettuja poliittisia tahoja, jotka koostuivat perheklaaneista.[43] Esimerkiksi Vizslan suku koostui Wrenin ja Vizslan klaaneista.[24] Kreivitär Satine Kryzen ja Uusien mandalorialaisten johtaman hallituksen alaisuudessa kloonisotien aikaan mandalorialaiset olivat enimmäkseen hylänneet muinaiset soturiperinteensä, mutta he ylläpitivät kilvillä ja sähkösauvoilla varustettuja poliisivoimia ja salaista palvelua.[45]

Kunnia ja perinteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mandalorialaiset olivat yksiä galaksin pelätyimmistä sotureista.[46] Kaksintaistelu oli olennainen osa ylpeän soturikansan kulttuuria ja henkeä, ja heillä oli vahva[47] kunniaa koskeva säännöstö,[35] johon voitiin vedota ja ratkaista konflikteja kaksintaistelussa, joka päättyisi toisen osapuolen kuolemaan.[24] Tämä kiintymys perinteikkääseen kaksintaisteluun kuitenkin ulottui myös oikeusasioiden ulkopuolelle – mandalorialaiset saattoivat etsiä kaksintaisteluita vain saadakseen kunnian kamppailla mahtavaa vastustajaa, kuten jediritaria, vastaan[34] ja sen avulla ratkaistiin myös johtajuuskiistoja. Jotkut Vizslan suvun jäsenet eivät kuitenkaan koskaan suostuneet hyväksymään Darth Maulin kaltaista ei-mandalorialaista Mandaloren hallitsijaksi perinteen kautta. Maul itse laittoi pääministeri Almecin valehtelemaan kansalle, että Satine Kryze oli tappanut Vizslan.[36] Vizslan suku käytti mustaa sapelia auktoriteetin ja johtajuuden symbolina yhdistämään mandalorialaiskansat.[19]

Haarniska ja aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sabine: ”Ezra, käyttämäni haarniska on viisisataa vuotta vanha. Olen takonut sen uudelleen oman mieltymykseni mukaiseksi, mutta taistelut, historia ja veri elää siinä yhä. Ja sama koskee jokaista mandalorialaista.
Alrich: ”Tämä haarniska on osa identiteettiämme. Se tekee meistä mandalorialaisista sen, mitä olemme.
―Sabine Wren ja Alrich Wren[lähde]
Kuolonkaartin sotilaita lentämässä taisteluun.

Mandalorialaisesta haarniskasta tuli legendaarinen symboli, joka aiheutti pelkoa ympäri galaksia[48] ja oli visuaalisesti erottuva kennomaisine haarniskalevyjen muotoineen sekä T:n muotoisine visiireineen. Siihen kuului paljon tekniikkaa, kuten rakettireppu, magneettisaappaat, taktisia näyttöjä ja aseistettu hansikas,[22] johon kuului jedien kykyjä vastaan suunniteltuja aseita ja teknologiaa.[49] Jotkut näistä aseista eivät vain auttaneet taistelussa jedien kykyjä vastaan, vaan suoraan jäljittelivät niitä, esimerkkinä ranteeseen kiinnitettävä sooninen repulsori.[19] Mandalorialaiset käyttivät yleisesti aseistuksenaan WESTAR-35 sädepistooleita[50] ja Z-6-rakettireppuja, josta voi ampua ohjuksia.[51] Mandalorialaiset tähtihävittäjät olivat tyypillisesti Kom'rk-luokan aluksia.[52]

Taistelutapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mandalorialaissotureilla oli edistynyt taistelukoulutus,[22] jonka juuret olivat aina ennen Tasavallan perustamista käydyissä sodissa.[23] Mandalorialaisten taistelutapa kuitenkin hioutui vasta jedejä vastaan käytyjen sotien aikana.[28] Tyyli yhdisteli lähitaistelu- ja ampuma-aseiden käyttöä ja kamppailulajeja[36] ja siihen liittyi myös hansikkaisiin liitetty teknologia, jolla jedin saattoi yllättää taistelussa.[27] Tämä taistelutapa pysyi mandalorialaisten käytössä niin jedejä[53] kuin muitakin vastustajia vastaan.

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kubismi oli suosittu taidesuunta mandalorialaisten keskuudessa kloonisotien aikaan. Sotien jälkeen maalauksia, jotka kuvasivat sodan kauheutta, käytettiin kannattamaan ja ylistämään sotaa.[2] Tyypillistä oli vahvat kulmat ja kuusikulmaiset muodot, kuten timantit ja kennot, niin arkkitehtuurissa, kulkuneuvosuunnittelussa, vaatetuksessa kuin jopa hiustyyleissäkin.[30] Kapinallissolu Spectreihin kuulunut Sabine Wren oli taitava graffititaiteilija, joka personoi ja maalasi haarniskansa.[2] Tarre Vizslasta muotoiltiin Mandaloreen suuri patsas, josta tuli toivon ja mandalorialaisten historian symboli.[29]

Kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mandalorialaiset puhuivat galaktisen peruskielen lisäksi omaa kieltään, mando'aa,[2] jonka kirjoitettu muoto tunnettiin myös mandalorialaisena.[54]

Kulissien takana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joe Johnstonin konseptikuva "superkommandoista".

Kun Imperiumin vastaisku oli esituotannossa, esiin tuli idea ryhmästä "superkommandoja" Mandaloren aurinkokunnasta, joiden aseet oli sisäänrakennettu valkoisiin pukuihin.[55] Puvun prototyyppi maalattiin uudelleen Boba Fettin asuksi, ja idea mandalorialaisista esiintyi Donald F. Glutin kirjoittamassa Imperiumin vastaiskun romaaniversiossa, jossa mandalorialaisten kerrottiin olevan "ryhmä pahoja sotureita, jotka jediritarit kukistivat kloonisotien aikana".[56] Fettin suosion inspiroimana hänestä syntyi paljon Expanded Universe -kirjallisuutta, jossa hänen ja hänen isänsä oletettiin olevan mandalorialaisia heidän panssarinsa tavoin. Kun mandalorialaisten esittelyn aika tuli Star Wars: The Clone Wars -televisiosarjan toisen tuotantokauden aikana, George Lucas ja Dave Filoni tarkastelivat Mandalorea EU-materiaalissa ja päättivät säilyttää pääpiirteet mandalorialaisten historiasta.[30] Myöhemmin suurin osa mandalorialaisten historiasta uudelleenbrändättiin "Legends"-materiaaliksi, eikä sitä enää pidetä kaanonina. Filonin mukaan hän halusi antaa mandalorialaisten ulkonäköön "pohjoismaisia" vaikutteita. The Clone Warsin taideosasto tutki Fettin panssaria ja muutti sen kulmat, erityisesti rintalevyn timattikuvion, osaksi mandalorialaisten yleistä estetiikkaa. Filonin ja Lucasin mielestä oli tärkeää tehdä selväksi, että muinaiset mandalorialaiset olivat armeija, eivätkä sekalainen joukko sotureita personoituine panssareineen, joten Kuolemanvahdin haarniskoista tehtiin yhdenmukaisia. Päätöksen ansiosta myös Fettin haarniska pysyi ainutlaatuisena. Filoni toivoi, että hän voisi lopulta näyttää, kuinka mandalorialaisista tuli palkkasotureita, jotka varustivat Fettin hänen poikkeuksellisella haarniskallaan.[30] Kun Kuolemanvahti esiintyi neljännen tuotantokauden jaksossa "A Friend in Need", hahmoille annettiin laaja valikoima varusteita antaen heille Lucasin kuvaileman "moottoripyöräjengin tunnelman".[57]

Ennen lopettamispäätöstä The Clone Warsissa oli tarkoitus näyttää myös Mandaloren saarto. Käsikirjoittaja Henry Gilroyn mukaan Mandalore oli todennäköisesti Tasavallan miehittämä ennen kuin se muuttui Imperiumiksi. Hän spekuloi, että Mandaloren tärkeyden vuoksi se oli todennäköisesti "lievä miehitys", ja uusi mandalorialainen nukkehallitsija olisi planeetan johdossa.[43] Star Wars Rebelsissä myöhemmin vahvistettiin, että jedit nimesivät Bo-Katan Kryzen Mandaloren valtionhoitajaksi piirityksen jälkeen ja keisari Palpatine hankkiutui hänestä eroon Tasavallan lopun jälkeen.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaanonittomat esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 1,6 TCW mini logo.jpg Star Wars: The Clone Wars – ”Mandaloren salajuoni
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 Sabine My Rebel Sketchbook
  3. Encyclopedia-Logo.jpg Prime Minister Almec Encyclopediassa (sisältö ei enää käytössä; linkki varmuuskopioon)
  4. Encyclopedia-Logo.jpg Amis Encyclopediassa (sisältö ei enää käytössä; linkki varmuuskopioon)
  5. 6,0 6,1 6,2 6,3 6,4 6,5 Star Wars Rebels: Heroes of Mandalore
  6. 7,0 7,1 TCW mini logo.jpg Star Wars: The Clone Wars – ”Mandaloren herttuatar
  7. 8,0 8,1 8,2 Darth Maul—Son of Dathomir, Part One
  8. Star Wars Propaganda: A History of Persuasive Art in the Galaxy
  9. Encyclopedia-Logo.jpg Bo-Katan Kryze Encyclopediassa (sisältö ei enää käytössä; linkki varmuuskopioon)
  10. Encyclopedia-Logo.jpg Korkie Kryze Encyclopediassa (sisältö ei enää käytössä; linkki varmuuskopioon)
  11. Encyclopedia-Logo.jpg Duchess Satine Kryze Encyclopediassa (sisältö ei enää käytössä; linkki varmuuskopioon)
  12. Encyclopedia-Logo.jpg Lagos Encyclopediassa (sisältö ei enää käytössä; linkki varmuuskopioon)
  13. Star Wars: The Visual Encyclopedia
  14. 15,0 15,1 Kanan 10: First Blood, Part IV: The Mesas of Mygeeto
  15. 16,0 16,1 TCW mini logo.jpg Star Wars: The Clone Wars – ”Myrkkyä Mandalorella
  16. Encyclopedia-Logo.jpg Soniee Encyclopediassa (sisältö ei enää käytössä; linkki varmuuskopioon)
  17. Encyclopedia-Logo.jpg Pre Vizsla Encyclopediassa (sisältö ei enää käytössä; linkki varmuuskopioon)
  18. 19,0 19,1 19,2 19,3 19,4 19,5 Rebels-mini-logo.png Star Wars Rebels – ”Varjomiekan kantaja
  19. StarWars-DatabankII.png Saesee Tiin Databankissa (linkki varmuuskopioon)
  20. 21,0 21,1 21,2 21,3 Rebels-mini-logo.png Star Wars Rebels – ”Mandaloren perintö
  21. 22,0 22,1 22,2 22,3 Star Wars: Absolutely Everything You Need to Know, Updated and Expanded
  22. 23,0 23,1 23,2 23,3 23,4 Rebels-mini-logo.png Star Wars Rebels – ”Imperiumin superkommandot
  23. 24,0 24,1 24,2 24,3 24,4 Rebels-mini-logo.png Star Wars Rebels – ”Concord Dawnin Suojelija
  24. Star Wars: Aliens of the Galaxy
  25. 27,0 27,1 27,2 27,3 Star Wars Rebels: Complete Three, "Trials of the Darksaber" DVD commentary
  26. 28,0 28,1 Lucas Siegel. Star Wars Rebels Showrunner Explains Major Knight of the Old Republic Reference. ComicBook.com. Arkistoitu alkuperäisestä 19. helmikuuta 2017.
  27. 29,0 29,1 29,2 ForcesOfDestinyLogo-Dplus.png Star Wars: Forces of Destiny – ”Art History
  28. 30,0 30,1 30,2 30,3 30,4 Star Wars: The Clone Wars: The Complete Season Two Featurette: "Creating Mandalore"
  29. Encyclopedia-Logo.jpg Mandalorian super commando Encyclopediassa (sisältö ei enää käytössä; linkki varmuuskopioon)
  30. TCW mini logo.jpg Star Wars: The Clone Wars – ”Kiusaus
  31. StarWars-DatabankII.png Death Watch Databankissa (linkki varmuuskopioon)
  32. 34,0 34,1 TCW mini logo.jpg Star Wars: The Clone Wars – ”A Friend in Need
  33. 35,0 35,1 TCW mini logo.jpg Star Wars: The Clone Wars – ”Eminence
  34. 36,0 36,1 36,2 TCW mini logo.jpg Star Wars: The Clone Wars – ”Shades of Reason
  35. TCW mini logo.jpg Star Wars: The Clone Wars – ”The Lawless
  36. 38,0 38,1 Rebels-mini-logo.png Star Wars Rebels – ”Esiin varjoista
  37. StarWars-DatabankII.png The Protectors Databankissa (linkki varmuuskopioon)
  38. Rebels-mini-logo.png Star Wars Rebels – ”Näkyjä ja ääniä
  39. Rebels-mini-logo.png Star Wars Rebels – ”Ratkaisun hetki
  40. Slide 5 of the trivia gallery for Star Wars Rebels: Heroes of Mandalore states Bo-Katan Kryze's character model has been aged by 18 years or so. The last time Kryze was seen was in 19 BBY in the Star Wars: The Clone Wars episode "The Lawless which Star Wars: Galactic Atlas dates to 19 BBY.
  41. 43,0 43,1 43,2 StarWars.com Rebels Recon: Inside "The Mystery of Chopper Base" StarWars.comissa (linkki varmuuskopioon)
  42. Ultimate Star Wars
  43. StarWars-DatabankII.png Mandalorian Guard Databankissa (linkki varmuuskopioon)
  44. Star Wars: Galactic Atlas
  45. StarWars.com The Protector of Concord Dawn Episode Gallery StarWars.comissa (linkki varmuuskopioon)
  46. StarWars-DatabankII.png Death Watch Databankissa (linkki varmuuskopioon)
  47. StarWars-DatabankII.png Mandalorian Vambraces Databankissa (linkki varmuuskopioon)
  48. Facebook icon.svg  (20. elokuuta 2014).
  49. StarWars-DatabankII.png Z-6 Jetpack Databankissa (linkki varmuuskopioon)
  50. StarWars-DatabankII.png Gauntlet Fighter Databankissa (linkki varmuuskopioon)
  51. Star Wars Rebels: Complete Three, "Return to Mandalore" Featurette
  52. The Empire Strikes Back Sketchbook
  53. Tähtien sota: Episodi V – Imperiumin vastaisku -romaani
  54. StarWars.com A Friend in Need Trivia Gallery StarWars.comissa (linkki varmuuskopioon)

Ulkoiset linkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]