Tämän artikkelin aihe kuuluu Legendsiin.Tämän artikkelin aihe esiintyi Vanhan Tasavallan aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi Imperiumin nousun aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi kapinallisten aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi Uuden tasavallan aikakaudella.Tämän artikkelin aihe esiintyi uuden jediritarikunnan aikakaudella.

Syndic

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 29. maaliskuuta 2024
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Syndic oli eräissä yhteiskunnissa käytetty tiettyyn asemaan viitannut titteli. Kaikkein yleisin se oli chissien keskuudessa.

Yleiskuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat todisteisiin perustuvat päätelmät voidaan tehdä syndicin tittellin käyttämisestä chissien keskuudessa.

  • Kahdeksannen hallitsevan perheen jäsenten tiedetään käyttäneen syndicin arvonimeä, ainakin Mitth'ras'safis vuonna 22 eYt. On mahdollista, että myös muut Hallitsevat perheet käyttivät arvonimeä, mutta tästä ei ole suoria todisteita.
  • Oman karkureiksi ryhtyneen kotifalanginsa keskuudessa Thrawnia myöhemmin kutsuttiin "Syndic Mitth'raw'nuruodoksi", mikä vihjaa siihen, että hänet korotettiin asemaan, joka oli aiemmin kuulunut hänen veljelleen. Kotifalangi ei kuitenkaan palvellut itsensä Thrawnin alaisuudessa, vaan sitä johti komentajan arvoasemassa ollut Stent.
  • Sanbran yliopiston tekemä tutkimus Uuden tasavallan viimeisinä vuosina kertoo, että kahteenkymmeneenkahdeksaan Chissien valtakunnan siirtokuntaan sidotut siirtokuntien falangit olivat syndicien alaisuudessa, jotka perheiden johtajat olivat valinneet. Tämän ilmaisun voi tulkita erilaisena tapana kuvata Thrawninkin falangissa käytössä ollutta käskynjakoa, mutta ilmaus voi tarkoittaa myös, että syndic oli suoraan siirtokuntafalangin komentaja. Tämän vuoksi ehkä pitäisi tehdä ero kahden erilaisen syndicin arvon ja kahden erilaisen falangin välillä.
  • Aikaisemman Imperiumin kenraalin, Soontir Felin 29 jYt saama asema apulaissyndicinä viittaa siihen, että syndicillä oli valtaa koko Chissien laajennuspainotteisten puolustusvoimien ylitse.
  • Paroni Felin käyttämä kuvaus Ganetista "kilpailevan syndicin" falangin komentajana kuitenkin mahdollisesti viittaa siihen, että tämä palveli toista syndiciä, jonka asema muistutti Thrassille ja Thrawnille aieommin kuuluneita, missä Ganetin asemaa voisi lähinnä verrata Stentiin.

Tämänhetkisten tietojen perusteella on vaikeata päätellä todellista rakennetta näiden erilaisten tietojen taustalla. Lisätiedon saaminen kuitenkin voi antaa mahdollisuuden paremmalle analyysille. On myös syytä ottaa huomioon, että syndicin titteli ei kuulunut pelkästään chissien kulttuuriin. Esimerkiksi Talon Karrde käytti joskus peitenimeä syndic Pandis Hart esiintyessään Sif-Uwanan planeettaneuvoston pääasiallisena hankintoagenttina.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]